Maanantaina käytiin speedracessa, Mummo jätettiin kotiin ja nuoriso ketju Fani & Kuura osallistui. Fani juoksi miusta tosi hyvin ja kovaa mut aika ja sijoitus näyttivät muuta mut minkäs teet, kivaa kuitenkin oli. Kuura juoksi minkä pikkujaloistaan pääsi, tosin kerran vilkaisi yleisöön päin jossa kannustamassa olivat myös Tamis ja Elvi siskot, Alvin veli ja Jilla äiti, jatkoi kuitenkin miun luokse. Ihana possu sai palkinnon nuorimpana osallistujana. Paikalla oli tosi paljon kelpieitä Fani, Kuura, Jilla, Tamis, Alvin, Elvi, Woitto, Warma, Arwo, Nemo, Waara, Piuha, Kitka, Retta ja Woowha toivottavasti kaikkein nimet tuli mainittua. Fani otti tapansa mukaan tilanteen lunkisti mut Kuura oli aivan liekeissä hyppi, pomppi, veti ja kiskoi joka suuntaan ja varsinkin omia sisaruksia piti höykkyyttää koko ajan. Mahdoton typykkä ;). Kyllä illalla sitten uni maittoi!
Tiistaina Kuura sai jäädä kotiin kun lähdettiin jälkimetälle Fanin kanssa. Mukana oli tuttu porukka Tine ja Lena, Johanna ja Vivian sekä Asko ja Uuno. Fanin jälki mukavan haastava, neitillä oli aluksi vauhtia melkoisesti liikaa ja kolme ekaa keppiä ylitettiin juoksujalkaa vaikka mie kuinka roikuin "jälkisiiman" päässä. Ekassa kulmassa tuli vielä ihmisiäkin haasteeksi, heitä Vanikka hieman haukkui (syystäkin), jäljesti kuitenkin loppuun saakka. Esine ruudusta nousi kolme esinettä melko helposti tosin työskentely saisi olla hieman tehokkaampaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti