perjantai 29. huhtikuuta 2011

Niinpä niin!

Ei ole blogin pitäminen helppoo ku pitäis muistaa sinne jotain kirjotellakin. Taukoa on tässä hieman ollut vaikka koirien kanssa on tullut kaikkea touhuttuakin.
Anniina on käynyt nuorisojaoksen koulutuksissa Fanin kanssa ja ehkä pientä editymistä on tapahtunutkin. Fani on ihan innokkaan näköinen mutta seuraaminen on mahdottoman väljää edelleenkin. Anniina kuitenkin jaksaa yrittää ja onkin menossa Fanin kanssa agilityseuran järjestämään hallinta testiin jossa valitaan uusia koiria alkeiskurssille. Pidetään peukkuja että tulisivat valituiksi! Jälkeä ei Fanin kanssa ole vielä tänä keväänä ajettu mutta olis tarkoitus Anniinaa pistää myös jälkiliinan jatkoksi metsään koiran kanssa.
Kuuralainen pyörähti Lappeenrannan näyttelyssä Anniinan handlaamana, tuloksena hieman vallattomalle ja karvattomalle oli H. Siintä sitten suunta ylöspäin ja tarkoitus olisi että tästä eteenpäin esittäjä olisi aina Anniina. Tottista ollaan treenattu koko ajan ja kevättä kohti tahti on tiukentunut. Kuura on kentällä aika mainio tapaus kunhan alku hömpöttelyistä aina selvitään. Esteet ja nouto nyt ovat ihan keskeneräisiä ja paikkamakkuuseen tarvitaan vielä paljon varmuutta... Treeniä treeniä!
Vasta kaksi jälkeä on ajettu mutta alku näyttää lupaavalta kepitkin alkaa nousta ja typykkä on kovin innokas työskentelijä. Jäljellä työskentely on melko omalaatuisen näköistä mutta yllättävän tarkkaa. Tarkoitus olis ajaa pari jälkee viikossa. Esineruutu tuottaa vielä harmaita hiuksia kun tuo etsiminen/noutaminen ei oikein ole Kuuran juttu mutta onneksi meillä laadukasta opastusta sielläkin.
Ajattelin aloittaa Kuuran kanssa tokosta mutta kevään koittaessa alkaa tuo PK-puoli taas kutsua, mutta saa nähdä kuinka meidän käy tuntien miun kilpailu innokkuuden tai paremminkin innottomuuden ja jännittämisen...